Ahmija, ylisyöjä, Saara

Vaikka en olekaan maailman paras balettitanssija, autonkorjaaja enkä oopperalaulaja, on minullakin – uskokaa tai älkää – omat vahvuuteni. Ensimmäisestä olen jo kertonutkin, tällä hetkellä odotan enää ekonomisesti kannattavia työtarjouksia ammattinukkujan toimesta. Se toinen, yhtä tärkeä, on tietenkin syöminen. Minä jos kuka osaan syödä! Siinä hommassa kalpenee rekkamiehetkin, jos minut haastavat! Lähinnä kykyni keskittyy määrään. Isäni sanookin minun syövän kuin hevonen. Otan tämän tietenkin kehuna, olenhan jo yli puoli vuotta opetellut ruotsalaista positiivisuutta.

Kun muut saivat pari vuotta sitten facebookissa kavereiltaan titteleitä ”parhaat hiukset”, ”seksikkäin” tai ”menestynein”, sain minä useammaltakin kaveriltani tittelin ”most likely to finish all the food on the table and still have room for dessert”. Kiitos, kaverit! Olen ylpeä kyvystäni ja iloinen, että olette sen huomanneet. Olen oppinut, että tässäkin asiassa kannattaa katsoa asian valoisaa puolta: ajan kuluessa hiukset tippuvat päästä tai vähintäänkin harmaantuvat, seksikkyys ei ole suuri valttikortti enää sairaalanpedillä maatessa ja menestyskin on katoavaista, vaikka sitä ei moni ymmärräkään. Mielettömien määrien syöminen, sen sijaan, on taito, joka pysyy – tosin sitäkin on hyvä harjoitella useamman kerran päivässä.

Siskoni skannasi minulle lapun, jonka olen käsialasta päätellen kirjoittanut juuri kyseisen taidon opittuani. Tästä näette, kuinka vakava asia ruoka on kautta aikojen minulle ollut:

Tällä viikolla minua on kismittänyt eräs merkittävä syömiseen liittyvä epäkohta: kanssani samanpainoinen ja -pituinen mies kuluttaa pelkällä sohvalla makaamisella 200 kcal minua enemmän vuorokaudessa. Miten epäreilua! Jos minulla olisi siis penis, voisin syödä yhden suklaapatukan enemmän päivässä ilman, että se vaikuttaisi leveyteeni. Vaadin poliitikoiden tarttuvan tähän epäkohtaan välittömästi. Ehdotukseni ongelman ratkaisuun on lakisääteiset kalorittomat suklaapatukat. Jos yritys myy makeisia, on heillä oltava vähintään yksi tällainen tuote. Maun täytyy luonnollisestikin olla normaalin suklaapatukan veroinen. Tarvittaessa olen valmis koemaistajaksi, jos ura ammattinukkujana ei otakaan tulta alleen.

Addiktioni ruokaan heijastuu myös uniini. Tällä viikolla olen nähnyt unia sushista, Ässämix-karkeista, punamustista pääkalloista sekä Aura-juustosta. Suomesta kaipaan perheen ja ystävien lisäksi vain ruokaa: Sirkusaakkosia, Tupla-patukoita, Pätkiksiä, Reissumiestä, Salaneuvos-juustoa, salmiakkia sekä tietenkin yllä lueteltuja, unissanikin esiintyneitä herkkuja. Mutta tämän reissumiehen on nyt vain pärjättävä ilman Reissumiestä.