Eksponentiaalinen kasvu

Painoni on jo muutaman vuoden noussut samalla kulmakertoimella: tasaisesti ja varmasti. Ei aina niin hitaastikaan. Nyt se on kuitenkin vaihtunut eksponentiaaliseen kasvuun: painonnousu kiihtyy koko ajan. Koska ketään ei varmastikaan kiinnosta, mutta koska mun täytyy saada jakaa nämä merkittävät painoon liittyvät hetket elämässäni, olkaapa hyvä.

Heinäkuu 2002. Kuusihenkinen perheemme matkusti viikoksi Bulgariaan. Tämä on yksi elämäni harvoista pakettimatkoista. Ja sieltä mukanamme tulikin melko suuri paketti: yhteispainomme nousi viikon aikana yli 20 kiloa! Se tekee 4 kiloa per henkilö, kun otetaan huomioon, ettei perheemme laiheliini, rakas pikkuveljeni, saanut lainkaan rasvaa luidensa ympärille. Tämä oli myös viikko, jonka jälkeen vaaka näytti minulle ensimmäisen kerran yli 50 kiloa. 50 KILOA! Miten KUKAAN voi painaa niin paljon?!

55kg. Muutaman vuoden kuluttua masiina, joka niin raa'asti vaikuttaa itsetuntoomme, väläytti minulle luvun 55. Hetki oli seuraava etappi kohta turman suuta. Silloin päätin, että jos ikinä menen kuudenkymmenen lähimaillekaan, laihdutan saman tien takaisin viiteenkymmeneenviiteen. No, kuinkas sitten kävikään.

60kg. Vaa'an näyttäessä tämän maagisen luvun, itkin. Itkin, itkin ja itkin, ja kyselin siskoiltani ja äidiltäni, kuinka paljon he painavat. Kuullessani samanpituisen siskoni painavan reippaasti vähemmän kuin minä, itkin lisää. Itku kurkussa kysyin häneltä, olenko lihava. Hän vastasi kieltävästi. Pieneen päähäni ei kuitenkaan voinut mahtua, että jos hän painaa vähemmän kuin minä näyttäen juuri sopivalta, kuinka minä voin näyttää hyvältä. 

Kesällä 2010 ollessani ystäväni lasten kanssa Puuhamaassa, menimme kumiveneellä laskettavaan vesiliukumäkeen, jossa yhdessä veneessä olevien yhteispaino sai olla maksimissaan 120. Fiksut alakouluikäiset tytöt laskivat painavansa yhteensä 50 kiloa. Mutta summaan piti lisätä vielä minun painoni. Kuultuani painoni, tytöt katsoivat minua silmät pyöreinä: Miten kukaan voi painaa 60 kiloa?! Se oli alle 30-kiloisille tytöille suuri ihmetyksen aihe. Yritin selitellä, että enhän minä vielä paljoa paina, miehet painaa vielä enemmän. Ei auttanut. Olin varmasti tyttöjen silmissä oikea norsu.

Syksyllä 2010 muutin Ruotsiin. Yksin. Sain tehdä kaikkea, mitä rakastin: laittaa ruokaa ja leipoa päivät pitkät. Lähin kauppani on kolme kertaa tavallisen Makuunin kokoinen karkkikauppa. Voitte vain arvata, mitä siitä seurasi. Oltuani viisi viikkoa Göteborgissa, käväisin muutaman päivän lomalla koti-Suomessa. Astuin vaa'alle. Olin lihonut seitsemän kiloa viidessä viikossa! Olin sanaton järkytyksestä. Kerroin asiasta äidilleni. Hän totesi vain, että eihän siinä vielä mitään, mutta mieti, kun tulet kotiin jouluna. Jouluun oli kymmenen viikkoa. Samalla tahdilla se tarkoittaisi neljäätoista lisäkiloa. Nej, tack.

Loppusyksystä laihduin muutaman kilon ja nyt minulla on meneillään elämäni ensimmäinen laihdutuskuuri. Ostin salikortin ja vietän siellä nykyään joka päivä parista kolmeen tuntiin. Ah, nautin. Elämäni on saanut uutta sisältöä. Ja jos tällä kuntokuurilla ja ruokavalion muutoksella ei rupea paino tippumaan, niin ei sitten millään. Silloin luovutan ja aikaistan suunnitelmaani, jonka olen päättänyt ottaa käyttöön päästessäni eläkkeelle. Suunnitelmani sisältää seuraavat osa-alueet: katkeroidu, valita kaikesta ja kaikille, syö, löhöä, katso hömppäsarjoja. Toivottavasti saan odottaa suunnitelman käyttöönottoa vielä vuosikymmeniä.