Monet sanovat, etteivät erota minua ja kahta siskoani toisistaan – itse asiassa, monet eivät oikeastikaan sitä tee. Silloin syntyy kiusallisia tilanteita. Käykäämme ajankuluksemme niitä läpi.
Pääsyy hämmennykseen on varmasti, että olemme siskojeni kanssa kaikki suurinpiirtein samanpituisia ja -kokoisia. Erityisesti vanhimman siskoni kanssa minut sekoitetaan vähän väliä. Hänen kanssaan minulla on ikäeroa 7 vuotta, seuraavan siskomme kanssa 4 vuotta. Olemme siis varsinkin melko eri ikäisiä, mutta jostain syystä olemme kuitenkin varsinkin naapureillemme yksi ja sama henkilö. Itse en yhdennäköisyyttä oikeastaan näe, mutta kaikesta päätellen se on olemassa. Kotona asuessani äitini esimerkiksi tuli muutamankin kerran keittiöön, jossa minä jo istuin, huutaen samalla vanhimman siskoni nimeä. ”Olet tullut kotiin käymään!” Katsoin äitiäni kummastuneena kunnes hän huomasi minun olevankin se tytär, joka talossa hänen kanssaan asuu. Mutta onhan se ihan luonnollista, ettei äiti lapsiaan tunnista ;)
Huvittavaa on, että varsinkaan vanhin siskoni ei aina erota itseään minusta. Muutaman kerran hän on katsonut jotain minusta otettua valokuvaa ja ihmetellyt, ettei lainkaan muista, missä kuva on otettu. Silloin on hauska huomauttaa, ettet se ole sinä, joka kuvassa pällistelee! Yksi tällainen tilanne oli jo useampi vuosi sitten, kun jääkaappimme ovessa oli kuva minusta Gambiassa. Siskoni katsoi kuvaa pitkään ja mietiskeli. Sitten hän totesi ääneen, ettei muista, että hänellä olisi ollut tuo minun hiuspantani mukana Namibiassa ollessaan. Se ei siis ollut ulkonäkö eikä tilanne, vaan hiuspanta, joka siskoani alkoi ns. väärässä kuvassa epäilyttämään. Mutta eihän sitä aina voi muistaa, miltä itse näyttää!
Koska kiusallisia tilanteita henkilöllisyyksiimme liittyen tapahtuu melko usein, opin jo useampi vuosi sitten, etten korjaa kysyjän väärää olettamusta, koska minusta tuntuu, että nolaisin silloin kysyjän. Kerran seisoin kotikadullamme, kun eräs naapuri tuli vastaan. Naapurimme alkoi kyselemään, kuinka työt Alkossa sujuvat. Olin silloin yläasteella ja Alkossa töissäolemiseen soveltuvaan ikään oli vielä matkaa. Hetken hämmennyksen jälkeen vastasin lyhyesti jotain ympäripyöreää ja yritin livahtaa tilanteesta pois. Vanhin siskoni oli silloin tosiaan kyseisessä viinaliikkeessä töissä. Tietenkään en päässyt tilanteesta livahtamaan, vaan naapurini jatkoi ummet ja lammet kysellen poikaystävästä”ni” sekä yliopisto-opiskeluista Rovaniemellä. Tilanteen kehityttyä tähän pisteeseen en varsinkaan voinut enää korjata naapurin väärää olettamusta ja jatkoin yksisanaisilla lauseilla vastaamista - ”minulla oli vähän kiire”. Kiusallisen hetken katkaisi mikäs muukaan kuin juuri kyseisen siskon ilmestyminen paikalle. Hetken ajan naapuri katsoi silmät pyöreinä liikkuen edestakas siskoni ja minun välillä. En vielä tänäkään päivänä tiedä, hämmästyikö hän yhdennäköisyyttämme vai ymmärsikö hän puhuneensa väärän ihmisen kanssa. Sen tiedän, että tilanne oli kiusallinen kaikille kolmelle.
Kasiluokalla ollessani sain ensimmäiset silmälasini. Tiesin, että keskimmäinen siskoni oli myös käynyt tilaamassa uudet pokat. Kun tulin kotiin uusien silmälasieni kanssa, totesi keskimmäinen siskoni ostaneensa itse lähes samanlaiset. Parin viikon päästä vanhin siskoni tuli kotiin käymään huomataksemme hänellä olevan myös lähes samanlaiset silmälasit. Joten aihetta meidän sekoittamiseemme on varmaankin. Tai on ainakin ollut. Nyt meillä on kaikilla erilaiset silmälasit – naapurimme saisivat siis olla kiitollisia!
Superkummallinen tapahtuma tuli eteeni muistaakseni puolitoista vuotta sitten. Äitini kertoi perhetuttumme nähneen minun kävelevän jonkun pojan kanssa tietyssä paikassa tiettynä päivänä. Olimme kuulemma näyttäneet rakastuneilta. Äitini kyseli tietenkin innoissaan, kuka poika oli. Olin hämmentynyt, koska ei ollut ketään poikaa, jonka kanssa kävellessäni olisin voinut näyttää rakastuneelta. Äitini kertoi pojan olleen pitkä, hoikka ja komea. Näytimme kuulemma hyvältä parilta. Kellot raksuttivat päässäni enkä keksinyt, mistä voisi olla kyse. Tarkastin kalenterini ja huomasin, etten edes ollut ollut kyseisenä päivänä Riihimäellä. Kerroimme tapahtumasta vanhimmalle siskolleni ja hänellä välähti: se olikin hän, joka perhetuttua vastaamme oli kävellyt! ”No mutta kenenkäs kanssa sä oot kävellyt rakastuneena?” ”Öö... Mä olin Pojun kanssa.” Eli pikkuveljemme! Pikkuveljen, jolla on vanhimman siskoni kanssa kymmenen vuotta ikäeroa. Ja he olivat näyttäneet rakastuneilta ja kaiken huipuksi hyvältä parilta. Hämmennys kaikkien perheenjäsentemme päissä oli suuren suuri. Ja taitaa olla vieläkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti