Innostusta, pettymyksiä ja kauneudenhakuisuutta

Pääsykokeet häämöttävät ja yritän omistaa kaiken liikenevän aikani niihin lukemiselle. Olen jopa lukenut pääsykoemateriaalin ensimmäisen artikkelin niin sanotusti äänikirjaksi, jotta voin kuunnella sitä lenkillä ollessani. Voi olla, että muutaman viikon päästä inhoan omaa ääntäni niin paljon, että elämässäni on mykkä jakso. Todennäköisesti kuitenkaan ei, sillä tätä papupataa ei herkästi hiljennetä ;) Pääsykokeisiin lukemisesta ei kuitenkaan luonnollisestikaan tule mitään ilman kaunista vihkoa, joka innostaa muistiinpanojen tekemiseen. Ostin kuvassa olevan vihreän kirjan lukemiseni tueksi, joten nyt olen aina innoissani päästessäni kasvatustieteiden kimppuun!

Marimekko-kirjoja

Pääsykoemateriaalista olen saanut elämääni ja opettajuuteen uusia näkökulmia. Ensimmäinen ajatus, jonka haluaisin kanssanne jakaa, tulee tässä:

”Vuonna 1925 Kisakentässä julkaistiin Martti Jukolan puhe, jossa tämä piti naisten ruumiinharjoituksia tärkeinä heidän luonteensa ja ulkonäkönsa vuoksi. Jukolan mielestä ”normaalina ei voida pitää nuorukaista, joka rakastuu matalarintaiseen ja kumaraselkäiseen tyttöön, niin perversistä se on.”

Seksuaalisuuden historiaa opiskeltuani ymmärrän onneksi, että käsitys perverssiydestä muuttuu ajan kanssa. Kirjallisuusanalyysia lukiossa opiskeltuani on päähäni iskostunut myös, että tulkinta on puoli merkitystä. Eli huomioikaa sana JA matalarintaisen ja kumaraselkäisen välissä – normaali nuorukainen voi siis hyvin rakastua matalarintaiseen TAI kumaraselkäiseen tyttöön. Mutta toisaalta, kuka meistä normaalia nuorukaista edes kainaloonsa haluaisi? Normaalius on tylsää. Ja yliarvostettua.

Pääsykokeisiin lukemisen ohella olen tehnyt sijaisuuksia kouluissa. Olen nauttinut siitä, että olen saanut taas tutustua uudenlaisiin oppilaisiin, opetuskäytäntöihin ja saanut uusia ideoita. Opetustyö on kyllä niin antoisaa, että vaikka sijaisuudet ovat vieneet arvokasta lukuaikaani, on töiden tekeminen samalla motivoinut minua lukemaan.

Tiistaina kävin vanhassa lukiossani, sillä olen ensi viikolla menossa sinne opettamaan enkun puhekurssia ja paria muuta enkun kurssia. Miten outoa – kuin paluu menneisyyteen! Aamuyhdeksältä odottelin steissillä kaveriani ja Suomi-angsti iski pahemman kerran. Kuinka rumia ihmiset ovatkaan! Ja huonosti pukeutuneita! Ja vaisuja! Kyllä ero Ruotsiin on merkittävä. Päivääni kuitenkin piristi komea nuori mies, joka käveli vastaani ja kysyi, haluaisinko kaksi ilmaista teatterilippua Helsingin Kaupunginteatterin Keltainen Kuu –näytelmään. Ja minähän halusin! Ensi viikolla sitten sitä katsomaan :)

Jatkoin päivääni vielä Hankenin (Svenska Handelshögskolan) kirjastoon lukemaan. Astelin sisään ja kyselin laulavalla ruotsalaisella aksentillani: ”Ursäkta, var finns biblioteket?” Sain kuitenkin vastaukseksi suomenruotsalaisen monotonisen ”En trappa ner” –vastauksen. Kyllä masensi taas! Lukusalin löydettyäni se olikin kämäinen ja tylsä kellarihuone, jossa ei ollut minkäänlaista näköalapaikkaa. Toisin kuin Göteborgin Handelshögskolanissa, jossa koko sali on yhtä näköalapaikkaa. Aivan kuin teatterissa! Mutta toisaalta ei siellä Hankenissa mitään katseltavaa edes ollut... Ensi kerralla parempi onni?

Göteborgin Handelsin kirjaston lukusali

Suomi kuittaa ja menee itkemään itsensä uneen. No ei nyt ihan, mutta kuvaannollisesti...