Juttuseuraa kaipaavia

Ihmiset vaikuttavat olevan liian kiireisiä kuuntelemaan toisiaan. Meillä on monia, jotka kaipaavat juttuseuraa. Keiden kummallisten tyyppien kanssa päädyin juttelemaan tällä viikolla?

1.  Kävelen karkkihyllyjen välissä Prismassa, kun eteeni ilmestyy yllättäen sulkaajänistikkari. Tikkari estää kävelyni eteenpäin ja vierestä kuuluu huuto: ”Kato! Mä sain tällasseen!” Tikkarin päästä löytyy käsi, joka kuuluu noin 3-vuotiaalle tytölle. Ihailen tytön tikkaria ja yhdyn hänen innostukseensa. Juttelen hänen kanssaan hetken, kun hän innoissaan kertoo tikkaristaan ja pääsiäissuunnitelmistaan. Äidillä taitaa olla liian kiire kuunnella tytön juttuja.

2. Perjantai-lauantai-välisenä yönä kuuntelin erään nuoren miehen kertomuksia ehdonalaisista tuomioista. Palataanpa ajassa taaksepäin: kaikki lähti siitä, kun yritin korjata huonoa riihimäkeläisyyttäni vierailemalla paikallisen nuorison suosimassa (ja ainoassa) menomestassa, Seurahuoneella. Hävettää, että olen ollut täysi-ikäinen jo useamman vuoden enkä ole vieläkään sen yläkertaan eli yökerhoon ehtinyt. Asia oli tietenkin korjattava pikimmiten. Menokynnystä madalsi Raappanan esiintyminen – tavallisena iltana en olisi varmaankaan sinne kehdannut mennä. Lähes välittömästi paikalle saavuttuamme seuraamme lyöttäytyi nuori mies kehuen ulkonäköämme. Hän sanoi, että näin kauniita naisia ei olekaan täällä aikaisemmin näkynyt. Ei varmaan, kun ystäväni edellisestä visiitistä oli kulunut jo 10 vuotta ja minä en ollut nenääni koskaan paikassa näyttänyt. Mies totesi samaan syssyyn kuitenkin, ettei edes tietäisi, jos kävisimme paikassa, kun hän ei yleensä pääse sisään. Porttikieltojen syyksi selvisi tappelualttius, joka oli johtanut lukuisiin tuomioihin. Tällä hetkellä miehellä oli kolme tai neljä ehdonalaista tuomiota päällä – hän ei itsekään muistanut tarkkaan. Että sellaista! Jouduimme ystäväni kanssa melkein käsirysyyn riidellessämme, kumpi kyseisen kultakimpaleen omakseen saa... Lopuksi mies halusi vielä halata meitä ja kiitti moneen kertaan, että olimme hänen höpinöitään kuunnelleet. Kun eivät ne muut naiset kuitenkaan kuuntele...

3. Lauantaina juttelin vielä varmaankin vartin verran erään ohikulkevan mummon kanssa, joka selitti ummet ja lammet kissoistaan, maalauksistaan ja lapsenlapsistaan. Mummon tarinat olivat valitettavan tylsiä, mutta kuuntelin hänen jorinoitaan ja hän tuli silminnähden iloiseksi siitä, että oli joku, jolle jutella.

Kuunnelkaa, hyvät ihmiset – kuunnelkaa toisianne. Antakaa aikaa, niin teillekin annetaan aikaa, kun sitä tarvitsette.