Mun lapsista tuleekin ruotsalaisia!

Olin välipäivinä Tukholmassa käymässä ja muistin, kuinka paljon rakastankaan Ruotsia. Ruotsinlaiva on muuten paras paikka vertailla suomalaisia ja ruotsalaisia – kummatkin ovat nimittäin aidoimmillaan. Suomalaiset tietenkin perskännissä laulamassa Juicen Viidestoista yö –biisiä ja ruotsalaiset iloisen hiprakassa tanssiravintolan puolella ABBAn tahtiin jorailemassa. Suomalaisten käsistä löytyy taxfreesta ostettua Karjalaa, ruotsalaisten käsistä ”någon härlig drink”.

Kesällä mennessäni laivalla Ahvenanmaalle pääsin observoimaan suomalaista ja ruotsalaista lastenkasvatustapaa aitiopaikalta. Oikealla puolellani nimittäin istui ruotsalaisperhe ja takavasemmalla suomalaispoppoo. Kummassakin pöydässä keskusteltiin samanaikaisesti lasten syömisestä. Ruotsalaisäiti yritti houkutella tytärtään syömään lihapullat ja perunamuusinsa sanoilla: ”Nå men Isabella, tänk på din bror som väntar på att du kunde gå och simma med honom. Vad roligt ni skulle ha! Och tänk att du blir inte stark och stor om du inte äter. Och Isabella, vad tråkigt det skulle vara om du hade ingen energi att simma och leka.” Ja Isabellahan söi hymy kasvoillaan. Samanaikaisesti toisaalla: ”No jo nyt on helvetti jos ei lapsi saa yksiä nakkeja ja ranskalaisia syötyä! Me ei kyllä mennä mihinkään uimaan jos et syö nyt heti sitä ruokaas!” Voitte vain kuvitella, että Pekka ei syönyt ruokaansa ennen kuin tätä huutoa oli jatkunut 15 minuuttia ja ennen kuin Pekkaa oli haukuttu kovaan ääneen Pekan sisaruksille. Kyllä se Pekkakin sitten lopulta söi, itku kurkussa.

Voitte ehkä kuvitella, että suomalainen lastenkasvatusmetodi ei houkuta mua. Mun lapset kasvatetaan ruotsalaisella tyylillä, josta tuloksena on tietenkin ruotsalaisia lapsia: kilttejä, tottelevaisia ja reiluja tasa-arvon puolestapuhujia. Harmi vain, että lapseni saavat äidinmaidossa känkkäränkkäasenteen, mutta ruotsalaisen positiivisesti ajatellen siitä varmasti pystytään kasvattamaan pois! Kun suomalaiset lapset makaavat ravintolan lattialla itkien ja huutaen haluavansa uimaan, mun lapset tulee Ruotsinlaivalla sanomaan ruoan jälkeen: ”Tack för maten! Vad roligt det skulle vara att simma nu.” Mukana olisi tietenkin mummo (mun äiti ei innostunut tästä ajatuksesta lainkaan) ja lapset sanoisivat mummolle: ”Mormor, vet du vad? Vi skulle vilja simma nu. Och vad roligt det skulle vara om du kunde komma med oss! Eller hur? Oj, vad härligt det skulle vara, mormor!”

Miten lapsista sitten kasvatetaan ruotsalaisia? No tietenkin avainasemassa on kieli ja kulttuuri. Lapsilleni luetaan iltasaduksi ruotsinkielistä Peppi Pitkätossua ja Vaahteramäen Eemeliä, jotta he oppivat taistelemaan – tietenkin ruotsalaisen hyvässä hengessä – itselleen tärkeiden asioiden puolesta eivätkä pelkää erilaisuutta. Syömme joka päivä yhdessä ja keskustelemme kaikki tärkeät asiat yhdessä läpi – jos joku haluaa vaihtaa kotiimme ostettavan vessapaperin merkkiä, neuvotellaan siitä vähintään kahtena iltana päivällispöydässä, jottei kenenkään ääni jää vahingossakaan kuulematta tilanteeseen liittyvien tekijöiden kuten väsymyksen vuoksi. Vaikka meidän perheessämmehän ei tunneta väsymystä: väsymys on suomalaisille – ruotsalaiset osaavat tasapainottaa elämänsä ja mikäli energia tuntuu joskus loppuvan, lähdetään kuntosalille treenaamaan Robynin tahtiin, minkä jälkeen nukahdetaan Eva Dahlgrenin enkelinääneen. Ah, sitä idylliä!

Ruotsalaiseen kulttuuriin ja ruotsalaisuuteen lapseni totutetaan heti syntymästä lähtien. Suomalaislapsien pinnasänkyjen yläpuolella on aina prinsessoja ja tähtiä sisältävät mobilet – minun lapseni kehdon yläpuolelle ripustetaan liehuva Ruotsin lippu. Rakas aviomieheni Johan, jonka kanssa olemme ruotsalaisen onnellisesti naimisissa, nikkaroi lippua liehuttavan laitteen eräänä talvi-iltana tasa-arvovaltuutetun toimistosta töistä tultuaan. Ja jotta lapseni tottuisivat meren keinutukseen ja kasvaisivat ruotsalaiseen purjehduskulttuuriin jo pienestä pitäen, on Ruotsin lipun alla siis kehto. Koska perheessämme ei ruotsalaiseen tapaan väsytä eikä ärsyynnytä, purjehdimme koko perheellä Tukholman ja Ahvenanmaan saaristossa kesäisin. Lapset istuvat kannella keskenään leikkien eivätkä koskaan riitele siitä, kuka saa leikkiä milläkin kivellä. Päinvastoin: jokainen tarjoaa toiselle sitä parasta leikkikalua ja –paikkaa, mutta ruotsalaiseen tapaan kukaan ei ole tarpeeksi itsekäs ottaakseen sitä. Oj, vad härligt!

Tältä maailma näyttää mun lasten näkökulmasta.